Vastuuta hengelliseen vallankäyttöön

Noora Mattila, Helsinki

Kohtaan työssäni hengellistä väkivaltaa kokeneita. Monien tausta on fundamentalistisessa yhteisössä, mutta Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossakaan ei vielä ole nollatoleranssia hengellisen väkivallan suhteen. Liian usein hengellistä väkivaltaa käsitellään kirkon sisällä kuin kyse olisi mielipide-eroista – muistutellen, että saman kirkon sateenvarjon alle mahtuva moniäänisyys on rikkaus. Tämä on etuoikeutettua puhetta, jossa instituutio asettuu puolustamaan niitä, jotka käyttävät hengellistä valtaa vastuuttomasti, ei hengellisen väkivallan uhreja.

Hengellinen väkivalta voi ilmetä psyykkisenä, fyysisenä, taloudellisena tai seksuaalisena väkivaltana, jonka motiivi on ainakin osittain uskonnollinen. Sen seuraukset yksilön elämässä voivat olla vakavia, kuten mielenterveys- ja päihdeongelmia, ihmissuhteiden katkeamista ja syrjäytymistä. Kysymys on paljon mielipide-eroja vakavammasta ilmiöstä. Yksilöiden lisäksi hengellisen väkivallan seurauksista kärsivät uskonyhteisöt ja yhteiskunta.

Väitän, että jos esimerkiksi Päivi Räsänen eräänä päivänä myöntäisi vahingoittaneensa erityisesti sateenkaari-ihmisiä uskontulkintansa perusteella, hän joutuisi kyseenalaistamaan monta muutakin asiaa. Tällä voisi olla merkittäviä seurauksia hänen identiteetilleen, maailmankuvalleen ja ihmissuhteilleen. Ihmiset tekevät vahingollisia asioita uskoessaan olevansa oikeassa ja toimiessaan sen mukaisesti. Hengellisen väkivallankäytön tunnustamisen seuraukset yksilö- ja yhteisötasolla voivat olla samanlaisia kuin hengellisen väkivallan kokemisen seuraukset. Yllättävää kyllä, sama henkilö voi olla hengellisen väkivallan käyttäjä ja uhri.

Hengellisen väkivallan taustalla olevien mekanismien ymmärtäminen kannattaa, mutta ei yksin riitä ratkaisuksi ongelmaan. Tarvitaan tekoja. Yhä useammat kirkon jäsenet tunnistavat demokratiavajeen ja ihmisoikeusloukkaukset kirkon sisällä eivätkä hyväksy niitä. Usein he äänestävät jaloillaan, kun mitta on täysi. Tunnen monia viisaita ja sydämellisiä kirkon työntekijöitä, luottamushenkilöitä ja seurakuntalaisia, jotka aktiivisesti työskentelevät kaikille turvallisemman kirkon puolesta.

Instituution tasolla tarvittavat muutokset eivät kuitenkaan voi olla yksittäisten asiansa osaavien ihmisten vastuulla. Hengellisen väkivallan tunnistaminen, siihen puuttuminen ja vastuullinen hengellisen vallan käyttö tulisi olla osa jokaisen kirkon työntekijän osaamista. Kirkolla on vastuu julkisoikeudellisena yhteisönä, ja vastuunsa kantaessaan edellytyksiä toimia yhteistyössä julkisen vallan ja muiden uskonyhteisöjen kanssa hengellisen väkivallan poistamiseksi. Ollakseen uskottava väkivaltaa ja syrjintää vastustava toimija kirkon on kuitenkin siivottava ensin omat sotkunsa.

Kirjoittaja on teologian maisteri ja entinen ammattiluterilainen, joka työskentelee vertaistukitoiminnan koordinaattorina Uskontojen Uhrien Tuki ry:ssä.