Jan Ahonen, verkkotuottaja, Helsingin seurakuntayhtymä
Markus Kartano, verkkopappi, Helsingin seurakuntayhtymä
Kirkon ajanlaskun alku verkossa sijoittuu kultaiselle 1990-luvulle. Ennen varsinaisten verkkojen syntyä etäyhteyttä otettiin puhelinverkkojen välityksellä ”purkkeihin” eli tietokoneisiin, joihin pystyi modeemiyhteydellä muodostamaan omalta koneelta datayhteyden. Ensimmäisiä suomalaisia kristillisiä palveluja oli Aika-lehden ekumeeninen Aika-purkki, jossa yhteydenottajat pääsivät keskustelemaan muiden kanssa kristillisistä aiheista. Keskusteluja oli moderoimassa helluntailaisia, katolilaisia ja luterilaisia aktiiveja. Seminaareistaan tunnetun kirkon ensimmäinen verkkoviestintäseminaari pidettiin kesäkuussa 1999 Helsingin Pasilassa. Pääpuhujana oli entinen pääministeri Esko Aho.
Internetin historiasivusto Webarchive paljastaa, että Suomen luterilaisen kirkon yleinen verkkosivu perustettiin vuonna 1996. Sivulla oli muun muassa linkkejä kristillisten järjestöjen sivuille. Vuotta myöhemmin sivu tarjosi linkit jo 20 paikallisseurakunnan sivuille. Kirkko ei ollut verkon valtatiellä aivan pioneerien joukossa
Tiettävästi ensimmäinen virallinen kirkollinen tapahtuma striimattiin jo vuonna 1998. Helsingin hiippakunnan synodaalikokouksessa papisto ryhmittyi Tuomiokirkon portaille ”hyvän mielen osoitukseen” maahanmuuttajien puolesta. Kirkko oli edellä aikaansa myös, kun Maunulan kirkon tiloihin vuonna 2002 rakennettiin Verkkokirkko studioineen. Suoratoistopalveluita ei ollut tuolloin vielä olemassa ja YouTubekin perustettiin vasta muutama vuosi tämän jälkeen. Verkkokirkko toimi kymmenen vuoden ajan. Se sai tunnustusta kirkon ulkopuolelta, sillä Tampereen MindTrek-tapahtumassa digitaalisten innovaatioiden katselmuksessa se huomiotiin lyhyen toiminnan jälkeen pääpalkinnolla.
Helsingissä myös nuorilla oli kaupungin keskustassa Tuomiokirkkoseurakunnan nuorisotyön Gods Gas -studio, josta tehtiin tallennettuja videolähetyksiä nuorille säännöllisesti. Merkittävää oli, että tunnettujen gospel-yhtyeiden ja artistien keikkoja taltioitiin ja lähetettiin verkkoon.
Osaamista oli muuallakin. Oulun tuomiokirkkoseurakunta aloitti suorat Virtuaalikirkko.fi-lähetykset ensimmäisenä adventtisunnuntaina 2008 ja heti avauslähetystä seurasi yli tuhat ihmistä lähes 20:stä eri maasta. Palmusunnuntaina 2009 sivustolla esitetty Johannes-passio keräsi tälle ajalle merkittävän katsojamäärän, peräti 6 000 ihmistä. Tämä saavutus pääsi jopa iltapäivälehden otsikkoon asti. Virtuaalikirkon lähetystoimintaa on ollut Oulun ja Hailuodon lisäksi Kuopion ja Turun tuomiokirkkoseurakunnista.
Suuria satsauksia verkkotyöhön
Merkittävä askel vuorovaikutuksellisempaan suuntaan oli Helsingin seurakuntien laajamittainen Usko toivo rakkaus -kampanja (UTR) vuosina 2008–2012. Kampanja toimi monella rintamalla. Ytimessä oli antautuminen vuorovaikutukseen. Kampanja sai Facebook-ryhmän ja myöhemmin rinnalle myös tuolloin kirkon seuratuimmaksi nousseen UTR-sivun samaiseen palveluun. Säännöllisiin verkkosivujen chat-keskusteluihin osallistui parin vuoden kuluessa lukuisia työntekijöitä ja tarjolla oli mahdollisuus keskusteluille psykoterapeutin kanssa. Anonyymilla UTR-keskustelufoorumilla oli sivuston aktiivisena aikana noin 20 000 keskusteluviestiä.
Vuosina 2009–2012 kirkko satsasi erityisellä tavalla työhön verkossa. Kirkolliskokouksen käynnistämän Hengellinen elämä –verkossa hankkeen (HEV)tavoitteena oli vahvistaa työntekijöiden taitoja viestiä verkossa ja luoda yhteisöllisiä seurakunnallisia palveluita verkkoon. Tavoitteena oli kouluttaa noin 3 000 kirkon työntekijää. Keskeinen lähtökohta oli, että verkko on seurakuntien toimintaympäristö, ei väline. Enää ei riittänyt pelkästään yksisuuntainen viestintä vaan kirkon työntekijöiden piti opetella uusia alustoja ja “mennä sinne missä ihmiset ovat”. Hengellinen elämä verkossa -hanke vakiinnutti verkkotyön olemassaoloa ja oikeutusta. Työ ei ollut vain harvojen aktiivien varassa. Oppeja jakamaan perehdytettiin verkkokouluttajia, jotka vetivät HEV-työpajoja hiippakunnissa.
Hengellinen elämä verkossa -projektin oppeja siirrettiin seuraavassa vaiheessa seurakuntien vastuulle. Kirkko julkaisi sosiaalisen median suuntaviivansa lokakuussa 2012 nimellä Meidän kirkko verkossa. Kirkon työntekijöitä koottiin yhteisöllisesti miettimään ja tekemään ohjeita. Keskeisiä ajatuksia olivat muun muassa asiantuntijuuden, avoimuuden, lojaaliuden ja henkilökohtaisuuden korostaminen.
Loikka virtuaalimaailmoihin ja metaversumeihin
Kirkollinen loikka pelillisiin virtuaalimaailmoihin ja metaversumeihin tapahtui vuonna 2008. Silloin syntyi suurten seurakuntayhtymien ja Seurakuntien Lapsityön Keskuksen ja Poikien ja tyttöjen keskuksen yhteishanke Lastenkirkko. Se tarjosi lapsille osallistavaa toimintaa verkossa reaaliaikaisin leikki- ja hartaushetkin sekä pyhäkouluin. Kehitys kehittyi seitsemän vuotta myöhemmin muutolla Minecraft-pelimaailmaan ja samalla mahdollistui virtuaalinen kerhotoimintaa. Samoihin aikoihin kirkolla oli myös esimerkiksi hartauksia virtuaaliympäristö Second Lifessa.
Nykyinen kirkon Ovet auki -strategia korostaa, että olemme aloitteellinen ja aktiivinen kuuntelija ja keskustelija. Pyrimme entistä vahvemmin vuorovaikutukseen heidän kanssaan, jotka eivät ole vielä tai enää kirkon jäseniä. Kirkko aikoo kehittää paikasta riippumattomia ja verkon välityksellä toteutuvia hengellisyyden ja yhteisöllisyyden muotoja.
Maailmanlaajuisen pandemian iskiessä tälle kaikelle oli suuri tarve. Olikin hyvä, että asioita oli jo alettu harjoittelemaan vuosia aiemmin. Kun seurakuntalaisia ei enää voinut kutsua kirkolle, ei ollut muuta mahdollisuutta kuin toteuttaa työtä yhä enemmän verkossa. Monet seurakunnat siirsivät yhteydenpitoa sosiaalisen median alustoille, opettelivat livestriimauksia ja uusia etäkokouskäytäntöjä. Nähtäväksi jää, jäävätkö työtavat pysyviksi.
Yhteenvetoa vuosista
Kirkon vuodet verkossa todistavat, että se on tekniikan ja viestinnän kehityksessä kiinni. Yksittäisten työntekijöiden intohimo ja kutsumus kokeilla uusia asioita on ollut usein kehityksen moottori. Tämä ollut hidasliikkeisen kirkon siunaus.
Pelkkiin lukuihin tuijottamalla lopputulos on väistämättä se, että kirkko on verkossa kokoaan pienempi. Instituutiot eivät lähtökohtaisesti somessa kiinnosta ja suomalaisten uskonnollisuus on myös yksityistä. Joskus jo pelkästään kirkollisesta sivustosta tykkääminen voi muodostua kynnyskysymykseksi.
Uskontoja ja vakaumuksia käsittelevän keskustelu verkossa on tutkitusti muuta keskustelua poleemisempaa. Sen sijaan pienemmissä suljetuissa Facebook-ryhmissä tai vaikkapa Teams-keskusteluissa alusta on lähtökohtaisesti turvallinen oman hengellisen ajattelun avaamiselle. Turvallisten ja tarvittaessa anonyymiyden takaavien keskustelutilojen luomiseen ja ylläpitämiseen tulisikin jatkossa kirkossa panostaa yhä enemmän. Lisäksi rippisalaisuus edellyttää kirkon piirissä ajantasaista ymmärrystä tietoturvasta ja yksityisyydestä.
Sosiaalinen media on kehittynyt myös siten, että kirkollinen viestintä on ottanut sen osaksi omaa työkalupakkiaan. Seurakunnissa on alettu laatia viestintä- ja somestrategioita. Kanavien käyttöä suunnitellaan yhä tarkemmin ja myös sitä, miten työtä verkossa resursoidaan. Samalla on kuitenkin hyvä muistaa sosiaalisen median perusluonne. Kyseessä ei ole pelkästään viestintäpaikka, jonne päivitetään mainoksia toiminnasta, vaan ensisijaisesti vuorovaikutuskanava, joka ei ole vain ammattiviestijöiden työmaata. Kiinnostavaa on henkilökohtaisuus ja elämän rosoisuus, inhimillisyys. Siksi yksittäisiä työntekijöitä tulisi yhä enemmän rohkaista etsimään omaa ääntään ja olla tavoitettava sekä tehdä myös keskustelunavauksia. Elämä verkossa edellyttää yhä enemmän verkossa toimivaa, keskustelevaa ja ihmiskasvoista kirkkoa.
Tulevaisuuden ratkottavia ongelmia verkon suhteen ovat esim. miten päivittämis- ja moderointivastuu korvataan, kuinka tietoturva pidetään laadukkaana ja millä tavoin vihapuhetta kohdannutta työntekijää autetaan. Näihin kysymyksiin ei vastanneet edes vuonna 2021 ilmestyneet piispojen someohjeet.
Poimintoja kirkon somehistoriasta
IRC-Galleria
Aktiivisten työntekijöiden ansiosta kirkon nuorisotyölle perustettiin vuonna 2009 ”Galtsuun” oma keskustelukanava. Eräänlaiset virtuaaliset nuortenillat kokosivat nuoria yhteen sunnuntai-iltaisin juttelemaan koulutettujen chat-ohjaajien kanssa. Kävijöitä oli niissä tilastojen mukaan keskimäärin 115.
Suomi24
Kirkko keskusteli aktiivisesti Kirkko kuulolla palstalla usean vuoden ajan ja oli mukana myös muilla aihealueilla keskustelemassa uskontoon liittyvistä kysymyksistä. Myös arkkipiispa Kari Mäkinen vieraili keskusteluissa vastaamassa kysymyksiin. Käyttäjätutkimuksen mukaan suomalaiset arvostavat kirkon asiantuntijapalstaa, ja yli puolet tutkimukseen osallistuneista piti kirkon läsnäoloa verkossa erittäin sopivana. Kerran vierailleista yli puolet palasi palstan pariin yhä uudestaan.
Kirkon yhteinen Facebook-sivu Kirkko Suomessa on ollut olemassa vuodesta 2009, ja tällä hetkellä se on seuraajamäärältään yksi suurimmista kirkollisista sivustoista Suomessa. Sivusto on ollut kirkon yhteisen viestinnän hallussa, mutta toimituskunta ja sisältötuotanto on ollut alusta alkaen varsin laajaa ja päivittäjiä on ollut eri puolilta suomea. Suurin Facebook-yhteisö on Kirkko ja kaupunki -median Jouluradiolla.
Kirkollisen Instagramin lippulaiva on Kirkon viestinnän luotsaama @kirkkosuomessa -tili. Tilin päivitysvastuu kiertää eri puolilla maata seurakuntien, erilaisten yhteisöiden sekä henkilöiden tuottaman sisällön voimin. Mallia otettiin luultavasti Ruotsin kirkon vastaavan tilin toiminnasta. Ensimmäinen Kirkko Suomessa -päivitys kolme vuotta aiemmin perustettuun kuvapalveluun ilmestyi lokakuussa 2013. Muita merkittäviä toimijoita Instagramissa ovat olleet muun muassa Maata näkyvissä -festivaali ja Jouluradio.
Blogit
Räväkkää Oisko tulta -blogia tehtiin yhteistyössä A-lehtien kanssa neljän vuoden ajan 2012 lähtien. Kirjoittajat olivat kirkon työntekijöitä tai muuten kirkosta kiinnostuneita ja kohderyhmänä heillä olivat erityisesti nuoret naiset. Toinen merkittävä blogiprojekti on yhä vaikuttava Rakkauden ammattilaiset, jossa kirkon perheneuvonnan asiantuntijat jakavat osaamistaan. Pääkaupunkiseudun seurakuntien joulukalenteri on useamman vuoden ajan hyödyntänyt somevaikuttajia sisällöntuottajina. Aina ei tarvitse perustaa omaa tiliä, vaan yhteistyöllä jo seuraajia keränneen vaikuttajan kanssa päästään uusien kontaktien maailmaan.
YouTube
Useampikin kirkon työntekijä oli mukana kymmenen vuoden takaisessa tubettaja buumissa. Tämä tuotti kirkolle positiivista julkisuutta. Näkyvimmässä roolissa oli Pastorific eli pastori Jussi Koski. Hän johti usean vuoden ajan Suomen tubettajat ry:tä ja kehitti samalla myös Tubecon-suurtapahtumaa merkittävästi. Korona-ajan striimauksien myötä YouTube nousi uuteen asemaan myös kirkossa.