Luonto tarvitsee jokaisen seurakunnan ja seurakuntalaisen ymmärrystä ja suojelua
Cruxin joulukuun 2021 numeron teemana oli eläimet. Me lukijat olemme varmaankin yhtä mieltä tämän teeman lähtökohdasta; kuten Kari Kuula sanoitti: ”…kaikki elämä on arvokasta Jumalalle… elämä on itseisarvo.” Jatkan tästä teemasta eteenpäin.
Keräilin nuorena poikana 1970-luvulla innokkaasti perhosia. Silloin niitä ja muita hyönteisiä oli suorastaan käsittämättömän paljon enemmän kuin nykyisinä kesinä. Perhosten ja muiden hyönteisten määrät ovat romahtaneet reilussa 40 vuodessa paljon. Näihin hyönteisiin yhteyksissä olevien ketokasvien, ojanvarsikukkien, lintujen ym. määrät ja esiintymispaikat ovat vähentyneet samassa suhteessa. Viime vuosina olen yrittänyt opetella lintuja ja niitten käyttäytymistä enemmän kotikaupungissani. Päiväperhosia ei täälläpäin juuri enää lentele kauneimpina loppukesän päivinäkään. Olen siis tässä uudessa harrastuksessani hieman myöhässä, sillä monet lintulajitkin ovat nyt vähentyneet pelottavan nopeasti.
Viime aikoina sekä EU:n tasolla että Suomessa on keskusteltu luonnon monimuotoisuuden köyhtymisestä. Eikä yhtään liian aikaisin. Avohakkuut, vaelluskalat, Etelä-Suomen metsien pirstoutuneisuus, ravinnepäästöt vesistöihin, kaivostoiminnan vaikutukset luontoon puhututtavat ihmisiä paikkakunnasta riippumatta. Ympäristön yksipuolistuminen on ilmastonmuutoksen maailmassa suuri tulevaisuuden megatrendi, josta puhetta tulee riittämään myös seurakunnissa.
Seurakuntien työntekijöiden on hyvä harrastaa luontoasioita. Kun luontoa harrastaa, siitä on iloa sekä itselle että työnantajalle. Mielestäni jokaisen seurakunnan kannattaisi miettiä omasta näkökulmastaan esimerkiksi seuraavia asioita:
– Onko seurakunta metsänhoitosuunnitelmaa tehdessään kysynyt mielipiteitä esim. paikallisilta lintuharrastajilta? Seurakunta voi aika helposti auttaa hädässä olevia lintulajeja ja siinä samassa monia muitakin metsien eliölajeja. Seurakunnan metsät ovat seurakuntalaisille paljon muutakin kuin tukkeja.
– Voisiko seurakunnan nurmikkoja hoitaa luonnollisemmin? Joidenkin paikkojen maaperää voisi köyhdyttää ja uudistaa niittymäisiksi. Samalla voisi jättää jokaviikkoisen hyönteisten giljotiinin – ruohonleikkurin – pois noilta alueilta.
– Voisiko seurakunta käyttää istutuksiin enemmän sellaisia kasveja, jotka maistuvat myös hyönteisille ja jättää kasvinsuojeluaineet pois?
– Voisiko seurakunnan puistoihin jättää vanhoja puita ja jättää ne jopa lahoamaan sinne tikkojen hakattaviksi?
Luonnonsuojelu oli aikoinaan ihmisten mielikuvissa jonkinlaista ”viherpiipertäjien” hommaa. Tänä päivänä on syytä ymmärtää, että luonto tarvitsee jokaisen seurakunnan ja seurakuntalaisen ymmärrystä ja suojelua.
Esa Järvinen
Kappalainen, Malmin seurakunta