Heikki Pesonen, uskontotieteen dosentti, yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto
Lihan valitsemiseen, valmistamiseen ja syömiseen liittyy monenlaisia uskonnollisia käsityksiä ja toimintaa. Yhdessä muiden ruokaan liittyvien käytäntöjen kanssa ne määrittävät uskonnollisen yhteisön rajoja, erottavat muista ja yhdistävät yhteisön jäseniä toisiinsa. Lihansyöntiin liittyvät käytännöt ja käsitykset kertovat myös uskontoperinteiden eläinsuhteista. Niiden kautta on käsitelty ihmisen paikkaa maailmassa ja suhdetta yliluonnolliseen todellisuuteen.
Uskonto muokkaa ymmärrystä ihmisten ja eläinten suhteesta kahdella tavalla. Se ohjaa käsityksiä eläinten paikasta maailmassa ja vaikuttaa siihen, miten kohtelemme eläimiä.
Juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa ajatellaan, että eläimet ovat jumalan luomuksia. Usein niille annetaan kuitenkin alempi arvo kuin ihmisille. Kristillisessä ajattelussa tärkeänä vaikuttajana pidetään Tuomas Akvinolaista, jonka mukaan Jumala loi eläimet ihmisen käyttöön. Islamilaisessa traditiossa ihminen asettuu usein luomakunnan keskiöön, ja eläinten tehtävä on palvella ihmisiä.
Aasian uskonnoissa ja alkuperäiskansojen uskonnoissa ihmisen ja eläimen välillä on nähty vahvempi side. Hindulaisuudessa, jainalaisuudessa ja buddhalaisuudessa ihmiset ja eläimet kytkeytyvät toisiinsa monin tavoin, mikä liittyy samsaran eli elämän kiertokulun ajatukseen. Tästä johtuen kaikki elämä on linkittynyttä, ihmiset ja eläimet ovat osa samaa ketjua.
Eläinsuhdetta ajatellen yksi tärkeimmistä Aasian uskontoihin kytkeytyvistä ideoista on ahimsa. Ahimsa tarkoittaa täydellisen väkivallattomuuden periaatetta ajatuksissa, sanoissa ja teoissa. Ahimsa kieltää kaikkien elävien olentojen surmaamisen. Se liittyy sekä ajatukseen elävien ja elottomien olentojen yhteydestä, että käsitykseen luonnosta jumalallisena ja pyhänä. Huonosti eletyn elämän seurauksena ihminen saattaa kuitenkin jälleensyntyä johonkin alempaan elämänmuotoon, kuten kasviksi tai eläimeksi. Tämä viittaa siihen, että eläimet nähdään alempiarvoisina kuin ihmiset. Samsara ei siis ole tasa-arvoinen. Vaikka elämä nähdään yhteen kytkeytyneenä ketjuna, ihmiset ovat kuitenkin arvoasteikossa korkeimmalla.
Alkuperäiskansojen ajattelussa ihminen on asettunut osaksi luonnon kiertokulkua. Tasapainon säilyttäminen on ollut tärkeää, ja ihminen on voinut ottaa luonnosta vain sen, mitä tarvitsee elääkseen. Suhde eläimiin on saatettu ymmärtää sukulaisuussuhteeksi. Tähän on myös liittynyt käsitys, että eläimet ovat ajattelevia, tuntevia ja myös johdonmukaisesti ja suunnitelmallisesti toimivia olentoja.
Uskonto ohjaa eläimiin kohdistuvaa toimintaa
Uskonto vaikuttaa ymmärrykseen ihmisen ja eläimen suhteesta myös ohjaamalla eläimiin kohdistuvaa toimintaa. Yksi tyypillinen uskontoperinteissä varsin laajalti esiintynyt käytäntö on eläinten uhraaminen. Tästä esiintyy mainintoja niin Vanhan testamentin kirjoituksissa kuin varhaisissa intialaisissa teksteissäkin.
Hindulaisuuden eläinuhrien selitetään johtuneen siitä, että uskonnollisessa tarkoituksessa tapahtunutta eläimen tappamista ei pidetty varsinaisesti väkivaltana. Ahimsan suosio kasvoi kuitenkin vähitellen, eikä nykyään eläimiä enää juuri uhrata jumalille. Esimerkkinä tämän hetken uskonnollisesta eläinuhrista voidaan pitää juutalaista ja islamilaista rituaaliteurastusta, jossa eläinten tappaminen ruoaksi tapahtuu noudattamalla tradition ohjeistuksia.
Eläinuhrien tarkoitus on ollut ylläpitää suhdetta yliluonnolliseen, palauttaa tai parantaa tätä suhdetta tai ylipäänsä lepyttää jumaluuksia. Alkuperäiskansojen keskuudessa eläinuhreilla on myös palautettu metsästettyjä ja syötyjä eläimiä takaisin niiden luojille. Esimerkiksi riistaeläimiltä on saatettu pyytää anteeksi ennen tappamista ja luut on palautettu takaisin hengille. Tällöin kyse on ollut eläinten vapauttamisesta ja palauttamisesta taivaaseen, Jumalan yhteyteen.
Uskonto vaikuttaa myös siihen, minkälaisia ruokavalintoja ihmiset tekevät. Kristinuskossa ei ole lihansyönnin ja laajemmin ruokavalion suhteen erityisiä tiukkarajaisia sääntöjä tai ohjeita. Yhtenä poikkeuksena ovat seitsemännen päivän adventistit, jotka suosivat kasvissyöntiä ja ylipäänsä terveitä elämäntapoja. Myös monet katolilaiset ja ortodoksit pyrkivät välttämään lihansyöntiä tiettyinä aikoina vuodesta. Ahimsan periaatteesta johtuen useat hindulaisista ja buddhalaisista ovat kasvissyöjiä. Jainalaisuudessa tämä periaate on viety kaikkein pisimmälle: monet jainalaiset eivät syö eläimiä ja kuluttavat kasvikunnan tuotteita vain sen verran, että pysyvät hengissä.
Suhde eläimiin ja lihansyöntiin peilaa ihmisyyden rajoja
Uskontoperinteiden eläinsuhteisiin ja lihansyöntiin liittyvät käsitykset ja käytänteet ovat moninaisia, ja myös koko ajan muutoksessa. Niiden kautta on mahdollista tarkastella sekä perinteiden sisäistä monimuotoisuutta että niitä tapoja, joilla perinteet sekä uudistuvat että erottautuvat toisistaan.
Suurimmasta osasta uskontoja löytyy tarve erottaa ihmiset eläinmaailmasta. Tämä näkyy kirkkaimmin ruokakäytännöissämme. Tapamme ja syömme eläimiä, koska olemme ihmisiä. Eläinsuhteemme määrittelee siis ihmisyytemme rajoja. Uskonnollisessa ajattelussa asetumme näin myös eläinten yläpuolelle ja lähemmäksi yliluonnollista. Esimerkiksi pääsiäislammas vahvistaa ryhmän sisäistä yhteenkuuluvuutta sekä ylläpitää sosiaalisia suhteita ja laajemmin uskonnolliskulttuurista identiteettiä. Samalla se erottaa muista ryhmistä.
Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on vuodesta 2012 kannustettu ekopaastoon, jossa muun muassa lihansyönnistä pidättäytymällä tai sitä vähentämällä osallistutaan ilmastonmuutoksen ehkäisyyn. Kirkon ympäristödiplomin käsikirjassa tuodaan esiin liharuoan suurempi hiilijalanjälki ja ohjeistetaan kasvisruoan lisäämiseen seurakuntien toiminnassa. Nämä käytännöt kuvastavat myös uskontoperinteissä tapahtuvaa laajempaa liikehdintää: uskonnolliset yhteisöt ja ihmiset näkevät enenevässä määrin lihansyönnin sekä eettisesti että ekologisesti kestämättömänä. Eri traditioiden sisällä nousevat kasvissyöntiä ajavat äänet myös haastavat perinteisiä käsityksiä ihmisen ja eläimen suhteesta.