Kari Kuula, TT, seurakuntapastori, Kauniaisten suomalainen seurakunta
Eläinten tehotuotannon voi kyseenalaistaa myös teologisista lähtökohdista käsin. Kristillinen myötätunto, ihmisen jumalakuvaisuus ja luomisusko haastaa suureen muutokseen. Lihasta pidättäytyminen voi olla myös osa hengellistä kilvoittelua.
Teologiset oivallukset syttyvät joskus yllättäen. Palikat pyörivät pöydällä pitkään, mutta niitä ei osaa yhdistää toisiinsa. Sitten jonakin sunnuntaiaamuna niitä siirtelee uudella tavalla ja syntyy mullistava oivallus. Näin tämä meneekin! Asia on selvä! Miten en tajunnut sitä aikaisemmin?
Minulle tapahtui näin muutama vuosi sitten. Tiesin kyllä seuraavat teologiset ideat. Ihmisen jumalankuvaisuus tarkoittaa kutsua olla Jumalan merkkinä luomakunnassa. Ihminen ei ole universumin keskus, vaan kaikki elämä on arvokasta Jumalalle ja eläville olennoille itselleen – elämä on itseisarvo.
Ymmärsin idean Jumalan myötätunnosta. Ristillään Kristus osallistuu kaikkeen luomakunnan kärsimykseen, joten tekemämme paha kohdistuu myös häneen. Niinpä meidän on toimittava kaikkea pahaa ja kärsimystä vastaan. Kristinusko kutsuu luopumaan omastaan muiden hyväksi, vaikka se tekisi joskus kipeääkin. Nämä ovat tuttuja pointteja kaikille kristityille.
Ja kaiken päälle luulin itseäni ympäristövastuulliseksi ihmiseksi. En lennä ja ajan pyörällä. Kunnon humanistin tavoin elän ja annan muiden elää.
Sitten erään kerran oivalsin, että meillä on myötätuntovelvollisuuksia myös eläimiä kohtaan. Ei vain kotikoiria vaan kaikkia mielellisiä, tuntoisia olentoja kohtaan.
Mutta voi, valtaosa planeettamme kanaa suuremmasta eläinkunnasta on häkeissä ja aitauksissa elävää karjaa, ei luonnon vapaita eläimiä, joita näemme luontodokumenteissa. Ne eivät elä itselleen, vaan vain ihmisten hyötykäyttöä varten. Ne jalostetaan, monistetaan ja kasvatetaan nopeasti lihoiksi tai niistä otetaan maitoa ja munia, niin kauan kuin ne jaksavat tuottaa niitä riittävästi.
Kestämätön tilanne
Moderni eläintutkimus osoittaa kiistatta, että karjaeläimet – kanat, siat ja naudat – ovat yhtä tuntoisia kuin lemmikkeinä pidetyt koirat. Ne kärsivät tehotuotannon olosuhteissa, koska niiden lajityypilliset tarpeet toteutuvat vain osittain. Toki kärsimyksellä on asteita, tuotantoeläimiä voidaan kohdella paremminkin. Silti suuri kuva on ankea.
Jo sekulaari etiikka tunnistaa asetelman ongelmallisuuden. Ainoa oikeutus eläinten tehotuotannolle on vahvemman oikeus: koska ihminen kykenee siihen, hän voi sen tehdä.
Nyt oivalsin, että tilanne on kestämätöntä myös kristillisen luomisteologian ja Kristuksen rististä seuraavan myötätuntoajattelun näkökulmasta. Jumala ei kutsu meitä tällaiseen elävien olentojen hyödyntämiseen. Kaikenlaista elämää kun tulee kunnioittaa. Eläimillä on itseisarvo, oikeus elämään. Ne luotiin olemaan onnellisia ja elämään lajityypillistä elämää.
Niinpä meidän tulisi kristittyinä katsoa uudestaan, mitä arkemme aiheuttaa eläimille. Toivoisin siis seuraavaa.
Kilvoittelu pahaa vastaan
Vähemmän lihaa. Kilvoittelu alkaa omalta lautaselta. Meitä kutsutaan luopumaan omasta nautinnosta toisten hyväksi.
Itse Kristus kutsuu meitä siihen. Hän tuntee myös sen luomakunnan huokauksen, joka nousee porsitushäkeistä, lehmien parsinavetoista, broilerikasvattamoista ja ahtaista kala-altaista. Ilolla voikin tervehtiä sitä, että yhä useammin kirkkolounailla tarjotaan kasvisruokaa. Ympäristökin siitä kiittää.
Lihasta luopumisesta pitäisi siis tulla yksi hengellisen kasvun muoto. Niinkin kristitty edistää rauhaa ja hyvinvointia planeetallamme.
Silti ei ole viisasta vetää viisaria kaakkoon. Ehdoton ei eläintuotteita -linja vaatii liikaa ja liian nopeasti. Riittää, että ihmiset heräävät asialle ja etenevät omaan tahtiin.
Jo yksi kasvisruokapäivä viikossa parantaa maailmaa. Havahtuminen eläinmyötätuntoon ei nimittäin jätä rauhaan. Yhden myötätuntopäivän jälkeen haluaa pitää toisenkin. Me kun tahdomme olla hyviä ihmisiä. Emme ongelma, vaan ratkaisu.
Samalla on hyvä myöntää, että emme koskaan pääse täysin eroon eläinten hyötykäytöstä. Esimerkiksi lääketieteellisten eläinkokeiden hyöty on joskus niin suurta, että ne ovat hyväksyttävissä. Lihan syöjä kasvatuttaa häkeissä yhä uusia broilereita, kun taas kerran kehitettyä lääkettä ei tarvitse testata eläimillä uudestaan.
Jotkut eläimet joutuvat siis väistämättä uhraamaan kaikkensa ihmisten hyväksi. Emme voi kokonaan lopettaa sitä, mutta ruokavaliolla voimme vaikuttaa asian mittasuhteisiin.
Tutkitaan ja puhutaan
Toivoisin kristittyjen heräävän eläinkysymykselle. Siitä pitäisi puhua saarnoissa ja seminaareissa. Aiheen oppinut ja eläinteollisuuden käytäntöihin perehtynyt teologinen ja eettinen analyysi osoittaa vain yhteen suuntaan. Ajattelumme ja käytäntömme täytyy muuttua.
Meillä nimittäin on suuri sokea piste tällä alueella. Hellimme lemmikkikoiraa sydämellisellä rakkaudella, mutta emme tule ajatelleeksi yhtä tuntoisille karjaeläimille aiheuttamaamme kärsimystä. Jopa niin viaton harrastus kuin virvelöinti osoittautuu sydämettömäksi viihteeksi, kun sitä pohtii tarkemmin.
Silti myötätunto eläimiä kohtaan ei ole kirkon pääasia – se on Jumalan rakkaus Jeesuksessa Kristuksessa. Eikä se ole minunkaan agendani ykkösenä. Silti sen pitäisi olla yksi osa evankeliumin tuomaa vapautusta ja vastuuta.
Aihe on tosin herkkäviritteinen ja vaikea. Monien elinkeino kytkeytyy eläinten tehotuotantoon. Tuottajat kamppailevat jo nyt taloudellisten ja tuotannon tapoja koskevien vaatimusten paineissa, joten eläinten oikeuksien esillä pitäminen koetaan helposti hyökkäyksenä heitä vastaan.
Niinpä aiheesta on puhuttava heidän näkökulmastaan armollisesti. Viimekädessä tuottajat eivät ole vastuussa eläinten kohtelusta, vaan koko kulttuurinen ja poliittinen järjestelmämme.
Siksi kirkon äänen tulisi kohdistua tuottajien sijaan kuluttajiin ja poliittisiin toimijoihin. Kuluttaja sanoo painavan sanan valinnoillaan ja maksuhalukkuudellaan, mutta vielä suurempi merkitys on koko järjestelmää ohjaavilla poliittisilla päätöksillä.
Minkälaisia tukia eläintuotannolle jaetaan? Miten liharuoka hinnoitellaan? Miten eläinten hyvinvointiin panostavia yrittäjiä tuetaan? Miten koko järjestelmää autetaan hitaassa siirtymisessä eläintuotannosta kasvisruoan tuotantoon? Sen kuitenkin kuuluu olla pitkän linjan tavoite.
Maatalouspitäjän pappi on toki vaikealla paikalla, piispoista puhumattakaan. Ihmisiä ei haluta suututtaa eikä kirkon nauttimaa luottamusta nakertaa. Silti tajutaan, että heikompaa puolustavan kirkon tulisi asettua myös tuotantoeläinten puolelle. Yksi suurimpia väkivallan muotoja planeetallamme on se, miten meidän ruokatottumuksemme kohtelevat eläimiä.
Hyvään suuntaan
Puhe lihan ongelmallisuudesta herättää ymmärrettävästi vastarintaa. Joskus kyse on puhtaasta tietämättömyydestä, mutta vielä useammin oman omantunnon kolkutuksesta. Lihansyöjä tajuaa itsekin asian, mutta torjuu syyllisyyttä ampumalla viestintuojaa. Siksi aiheesta on puhuttava tahdikkaasti ja lempeästi.
Eläinkysymyksestä syttynyt kristitty taas saattaa kokea tekopyhyyttä. Miksi minä näkisin tämän selvemmin kuin muut? Millä oikeudella syyllistän muita, kun en itsekään kykene aina elämään kuten opetan? Tämäkin problematiikka on hyvä tiedostaa.
Olemme kuitenkin matkalla hyvään suuntaan. Veikkaan, että kristittyjen suuren enemmistön intuitio sanoo, että nykyisessä eläinten hyötykäytössä jokin tökkii myös teologisesta näkökulmasta. Palikat ajattelun muutokseen ovat pöydällä. Eikä tarvita kuin pieni sysäys, niin ne menevät uuteen järjestykseen.