Katri Vappula
Johtava asiantuntija, Kirkkohallituksen kasvatus ja perheasiain yksikkö
Kirkon nelivuotiskertomus on ollut monelle seurakunnan vastuunkantajalle pysäyttävä lukukokemus. Se näyttää todeksi sen, minkä olemme nähneet olevan idullaan jo pitkään: uskonnon merkitys suomalaisille on heikentynyt merkittävästi nuoremmissa sukupolvissa. Alle 40-vuotiaiden aikuisten sitoutuminen kirkkoon ja kristilliseen perinteeseen ei ole enää itsestään selvää.
Nelivuotiskertomus peilaa kulttuurin ja arvojen muutosta vertaamalla kuuden eri sukupolven käsityksiä toisiinsa. Huomattavia eroja eri sukupolvien arvostuksissa on Suomessa nähtävissä muun muassa työn ja vapaa-ajan kohdalla. Kirkon näkökulmasta pysäyttävää on, että kaikkein suurimmat erot sukupolvien välillä näkyvät kuitenkin suhtautumisessa uskontoon. Kun kahdessa vanhimmassa sukupolvessa yli kaksi kolmasosaa vastaajista määritti itsensä uskonnolliseksi, nuorimmissa sukupolvissa enää noin neljäsosa määritti itsensä tällä tavoin. Vähiten uskonnollinen sukupolvi on Y-sukupolvi eli millenniaalit. He ovat tällä hetkellä noin 30–40-vuotiaita, eli parhaassa työiässä ja nousemassa yhteiskunnallisesti vaikutusvaltaiseen asemaan. Nelivuotiskertomuksen mukaan heidän suhteensa uskontoon tulee lähitulevaisuudessa värittämään myös kirkollista elämää entistä enemmän.
Erityisesti ei-uskonnolliseksi identifioituminen näytti olevan vahvimmin yhteydessä pelkästään vastaajan sukupolveen. Toisin sanoen nuoremmissa sukupolvissa useimmat ihmiset tulkitsevat lähipiirinsä ihmisten kuuluvan suurelta osin ei-uskonnollisiin ja kokevat sosiaalista painetta identifioitua samoin. Se, että kuulut luterilaiseen seurakuntaan pitää siis perustella ja selittää. Se, että et kuulu, on valtavirta. Nelivuotiskertomus esittää, että koko väestön tasolla ollaan lähellä taitepistettä, jossa uskonnollisuus alkaa näyttäytyä epätavallisena identifikaationa. Nuoremmissa sukupolvissa tällainen taitepiste on selvästi jo ohitettu.
Millenniaalien kirkko -hanke hakee uusia toimintatapoja
Nelivuotiskertomus esittää pysäyttäviä faktoja, joiden äärellä on syytäkin pysähtyä. Nelivuotiskertomuksen mukaan Kirkon tulevaisuutta ja toimintaa pitäisi suunnitella millenniaalien ääntä kuunnellen. He ovat parhaassa työiässä ja myös siinä iässä, jossa valtaosa suomalaisista avioituu ja perustaa perheen. Mitä pitäisi tapahtua, minkä muuttua, jotta millenniaalit kokisivat kristinuskon olevan hyvä vaihtoehto elämän merkityksen etsinnässä? Millainen olisi seurakunta, jonka toiminta suunniteltaisiin nuorempien sukupolvien ehdoilla ja heidän ääntään kuullen?
Näitä kysymyksiä työstetään nyt monessa seurakunnassa. Kirkkohallituksessa on käynnistetty Millenniaalien kirkko -hanke vuosille 2021–2022. Sen tavoite on tukea seurakuntien kehitystyötä ja kokeilukulttuuria alle 40-vuotiaiden seurakuntalaisten jäsenyyden ja yhteyden vahvistamiseksi sekä muokata ja levittää syntyneitä innovaatiota seurakuntien laajempaan käyttöön. Vuoden 2020 lopussa hyväksytyn Polku -toimintamallin kehittäminen on yksi hankkeen osa-alue.
Millenniaalien kirkko projektiryhmän kokouksessa totesimme, että hankkeessa ei ole kyse millenniaaleista kapeasti sukupolvena, vaan mentaalisesta mielenmaisemasta, joka näkyy millenniaaleissa selvimmin. ”Henkiset millenniaalit” tarvitsevat kirkon, joka on notkea, särmikäs ja eettinen. Kirkon, jossa vastuu jaetaan, asiat tehdään yhdessä ja itse löydetyillä merkityksille on tilaa. Kirkon, jossa on lupa etsiä ja löytää uusia tapoja elää kristillisyyttä todeksi itse kunkin arjessa.
Kevään 2021 aikana hankkeessa tehdään kartoitusta, jonka perusteella valitaan yhdessä seurakuntien kanssa toteutettavat prosessit. Hankkeen projektiryhmä toivoo haasteen kanssa painivilta seurakunnilta, järjestöiltä tai yksittäisiltä henkilöiltä aktiivista yhteydenottoa ja liittymistä yhteiseen kehittämisverkostoon. Haluamme matalalla kynnyksellä pitää yhteyttä seurakuntiin, kuulla mitä avauksia teillä tapahtuu ja ketterän kehittämisen hengessä etsiä yhdessä uusia tekemisen tapoja.
Milleniaaleille suhde kristillisyyteen kollektiivisena kulttuuriidentiteettinä on erityisen ongelmallinen.
Mahdollisia muutoksen suuntia
Nelivuotiskertomuksessa väläytellään muutokselle erilaisia, mahdollisia suuntia. Nostan niistä tässä muutamia, joihin olisi kiinnostavaa etsiä vastauksia yhdessä isommankin joukon kanssa.
Mielikuvan kirkosta patriarkaalisena toimijana pitäisi muuttua
Käsitteet uskonnollinen ja ei-uskonnollinen eivät nelivuotiskertomuksen mukaan suoraan kerro ihmisten uskomuksista, identiteetistä ja konkreettisesta uskonnonharjoituksesta, vaan sosiaalisista mielikuvista, joita uskonnollisuuteen liitetään. Mielikuvien tasolla uskonnollisuus on suomalaisilla edelleen yhteydessä patriarkaalisiin arvoihin, ja tämä mielikuva on ihmisiä voimakkaasti kristinuskosta vieraannuttava tekijä. Eräässä aikaisemmassa tutkimuksessa lähes puolet 25–34-vuotiasta naisista kertoi olevansa hengellinen, mutta ei uskonnollinen. Mikä kaikki voisi muuttaa tätä mielikuvaa jäykästä ja patriarkaalisesta kirkosta kohti notkeampaa ja tasa-arvoisempaa yhteisöä? Mitä voisimme tehdä sen hyväksi?
Kulttuurikristillisyyden rinnalla omakohtaisten merkitysten sanoittamista
Vielä 2000-luvun alussa kirkolliset toimitukset näyttäytyivät melko itsestään selvinä valintoina. Tutkimus osoittaa tässä tapahtuneen voimakkaan muutoksen 2000-luvulla. Esimerkiksi Helsingin hiippakunnassa kastettiin vuonna 2019 kaksi viidestä syntyneestä lapsesta. Etenkin millenniaalien sukupolvi arvioi kirkollisia toimituksia kriittisin silmin. Kirkollisilla juhlilla on monille merkitystä osana perinteitä ja perheen juhlatapoja, mutta yhä useammat kyseenalaistavat ne, jos ne koetaan ristiriitaisena oman elämänkatsomuksen kanssa.
Nelivuotiskertomuksen mukaan erityisesti millenniaalien sukupolvessa oli nähtävissä suoranainen kulttuurikristillisyyden romahdus ja vastaavasti etsijyyden voimakas korostuminen. Kyse ei ole siitä, että millenniaalit vierastaisivat kristinuskoa sen liiallisen hengellisyyden takia, vaan heille erityisen ongelmallinen on suhde kristillisyyteen kollektiivisena kulttuuri-identiteettinä. Millaisista osista rakentuisi millenniaalille omalta tuntuva kristillisyys? Mitä olisi tehtävissä rakenteiden, toimintatapojen tai viestinnän alueella, jotta hengellisyyttä kaipaavat ihmiset löytäisivät kirkosta tilaa omalle etsinnälleen ja omien merkityssuhteidensa sanoittamiselle?
Kirkon tulisi tarjota mahdollisuuksia osallistumiseen ja vastuun kantamiseen yhteisöissä
Nelivuotiskertomus nostaa esiin tutkimuksen uusista jumalanpalvelusyhteisöistä. Niissä keskeinen kirkon uudistamisen lähtökohta on ollut se, että kirkko on yhteisö, ei instituutio. Käytännössä tämä on merkinnyt muun muassa osallistujien tavanomaista laajempaa osallistumista toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen. Tällä on yhteys siihen, miten vahvana he kokivat jäsenyytensä yhteisössä. Osallistujien saama vastuu lisää sitoutumista yhteisöön. Nelivuotiskertomuksen mukaan onkin syytä miettiä, miten tämä voi nykyistä laajemmin toteutua seurakunnan toiminnassa eri työmuodoissa. Entä mitä annettavaa Polku-mallilla voisi olla seurakuntalaisten osallisuuden vahvistamisessa ja vastuun jakamisessa seurakunnassa?
Arkinen hengellisyys esiin
Tutkimuksessa tehdyt havainnot uskonnollisuuden ja spiritualiteetin ilmenemismuodoista painottavat uskonnon henkilökohtaisen kokemuksellisuuden merkitystä. Nelivuotiskertomuksessa nostetaankin esiin spiritualiteetin kannalta merkityksellinen arkinen tekeminen, kuten luonnossa liikkuminen, hiljaisuuteen vetäytyminen tai ihmisten auttaminen. Erityisesti luonnon pitäminen pyhänä tai luonnossa liikkumisen kokeminen lähentymisenä Jumalaan tai johonkin korkeampaan ovat tämän tutkimuksen mukaan yleisiä ilmiöitä suomalaisten henkilökohtaisessa hengellisyydessä. Miten kirkko voisi tukea pyhän kokemista ja mahdollisuuksia harjoittaa arjen hiljaisuutta matalalla kynnyksellä? Millaisia matalan kynnyksen toimintamalleja voisimme tällä alueella kehittää yhdessä?
Kristillinen meditaatio
Nelivuotiskertomuksen mukaan kirkon uskontodialogitoimintaa on tarpeen laajentaa aasialaisiin uskontoperinteisiin ja erityisesti buddhalaisuuteen. Esimerkiksi buddhalaisesta meditaatioperinteestä nouseva mindfulness-menetelmä on saanut erittäin laajaa suosiota ja tullut valtavirtaiseksi. Menetelmää ei käytetä ainoastaan kliinisen terapian työvälineenä, vaan se on käytössä yhtä lailla vaikkapa varhaiskasvatuksessa ja henkilöstövalmennuksessa. Meditaatiota harjoittaa säännöllisesti yli kymmenesosa suomalaisista. Nelivuotiskertomuksen mukaan kirkon on tarjottava tähän päivään sopivia käytäntöjä kristillisen spiritualiteetin ja mystiikan perinteistä. Hiljaisuuden liikkeellä ja retriittitoiminnalla olisi annettavaa henkisille etsijöille, ja näitä toimintamuotoja on vahvistettava.
Nelivuotiskertomus korostaa, että kirkon mission tulee olla kokonaisvaltaista: ”Kirkon on etsittävä kosketuspintoja dialogiin, tavoittamiseen ja kohtaamiseen perinteisen kirkollisen ja seurakunnallisen ympäristön ja kulttuurin ulkopuolelta. Ollakseen mielekästä, aidosti puhuttelevaa ja vakuuttavaa mission on tapahduttava ajanmukaisin keinoin ja uusin näkökulmin muuttuneessa toimintaympäristössä, jota leimaavat moniarvoisuus ja yksilöllisiä valintoja painottava yhteiskunta.”
Sanotaan, että pitkäkin matka alkaa ensimmäisestä askeleesta. Otetaanko nämä askeleet isolla joukolla yhdessä?
Kirjoittaja toimii vuosien 2021–22 ajan Millenniaalien kirkko -hankkeen ohjelmajohtajana.