Janne Keränen
Pappisliiton puheenjohtaja
janne.keranen@suomenlahetysseura.fi
Suomen työmarkkinoiden neuvottelujärjestelmä on viime vuosina muuttunut. Työnantajakeskusjärjestö EK luopui keskusjärjestöneuvotteluista, ja laajat tulopoliittiset kokonaisratkaisut jäivät historiaan. Tilalle tulivat liittokierrokset. EK ilmaisi haluavansa joustavuutta neuvotteluihin, sillä samanlainen sopimus ei sovellu kaikille aloille.
Tavoitteena eivät kuitenkaan näytä olleen aidot liittokierrokset. Puheissa on esiintynyt niin sanottu vientivetoinen malli, jossa yhdenkään alan palkankorotukset eivät ylittäisi vientialojen korotustasoa. Työntekijäliitot taas ovat halunneet todellisia neuvotteluja, jotta eri alojen palkkaeroja voitaisiin tasata.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA on selvittänyt erilaisten neuvottelujärjestelmien piirteitä. Järjestelmiä hahmotetaan kahdella akselilla. Arviodaan, kuinka keskitetty vai hajautunut ja kuinka koordinoitu neuvottelujärjestelmä on.
Neuvottelujärjestelmä on keskitetty, kuten Suomessa tupo-sopimusten aikana, kun työehdoista neuvotellaan keskusjärjestöjen kesken ja ne koskevat kaikkia. Hajautuneessa järjestelmässä taas työehdot neuvotellaan ala- tai liittokohtaisesti, tai jopa suoraan työpaikoilla.
Hajautunut järjestelmä voi olla kuitenkin koordinoitu. Silloin pääosa neuvotteluista käydään paikallisesti, mutta alakohtaisesti on sovittu ne asiat, joista sovitaan paikallisesti. Vaihtoehtona on, että mitään yhteistä sopimista ei ole.
ETLAn mukaan keskitetty neuvottelujärjestelmä on yhteydessä tuottavuuden alhaiseen kasvuun. Järjestelmän hajautuessa taas korostuu koordinaation merkitys. Jos järjestelmä hajautuu ilman koordinaatiota, työn tuottavuus ei kasva, sillä saman alan työpaikkojen täytyy kilpailla työvoimasta palkankorotuksin. Seurauksena ovat kasvavat palkkaerot ja alhaisempi työllisyys. Jos järjestelmä taas säilyy koordinoituna, palkkataso nousee maltillisemmin ja sekä tuottavuus että työllisyys kasvavat. Neuvottelujärjestelmällä on siis väliä.
Suomessa on nyt takana muutama kiperä liittokierros. Palkkavaatimukset ovat kiristyneet ja työrauha heikentynyt. Raportin näkökulmasta Suomen ongelma on, että keskitetystä järjestelmästä luovuttaessa ei sovittu yhdessä siitä, miten neuvotteluja jatkossa koordinoidaan. Koordinaatiosta pitäisi aidosti neuvotella, mutta koko järjestelmästä on mahdotonta sopia liitto- tai yritystasolla.
Suomen julkisen talouden kannalta olisi elintärkeää saavuttaa mahdollisimman korkea työllisyys. Voisikin olla aika harkita uudelleen laaja-alaista, yhteiskunnan edun huomioivaa keskusjärjestöjen vuoropuhelua. Sellaista on ainakin Akavasta esitetty.