Kuva: Pia Erake
Milla Voudinlehto, oppilaitospastori Rauman seurakunta
Työyhteisössäni on monia pappeja, joita olisin voinut nimetä vuoden papiksi. Olin häkeltynyt ja kiitollinen työtovereilleni saatuani tämän kunnian. Ympärilläni on monia mentoreita, joiden kanssa on ollut hyvä kulkea pappeuden polkua.
Sain tehtäväksi kirjoittaa tähän lehteen ajatuksia työelämästä. Kirjoitan ajatuksiani papin työelämän viitekehyksestä. Olen ollut ihan pappina kaksitoista vuotta, kahdessa eri seurakunnassa.
Viime sunnuntaina töistä lähtiessäni palautin alban kirkolle säilytykseen. Tällä kertaa kirkossa ei ollut varauksia. Olen aina viihtynyt pimeässä ja tyhjässä keskiaikaisessa kirkossamme. Tuntuu kuin olisin Luojani sylissä, oman vanhempani kanssa kahdestaan vaihtaen yhteisiä kuulumisia oman lämpimän kotipesän rauhassa.
Palvelijan ammatti
Valmistuin vuonna 2009 Joensuun yliopistosta, muistelen lämmöllä opiskelua. Pohdin opiskeluaikana kokemaani ja näkemääni lähes päivittäin työskennellessäni eri opinahjoissa seurakunnan työntekijänä Raumalla. Mietin, mikä teki osasta meistä pappeja.
Opiskeluporukkani aloitti ja valmistuikin lähes samaan aikaan, moni sai vihkimyksen. Osa kouluttautui jo parin vuoden päästä uuteen ammattiin, huomattuaan ettei pappeus olekaan heidän työtään. Arvostan rehellisyyttä ja olen miettinytkin, mikä meitä kirkon alalla pysyviä sitoo ammattiimme? Itseäni häkellytti tuoreena pappina seurakunnan edessä oleminen.
Opiskellessani olin mieltänyt papin työn nuorten illoiksi ja mukaviksi leireiksi. En ollut ajatellut, kuinka julkista työtä pappi tekee. Jos mokaa konfirmaatiomessussa, mokaa monen sadan ihmisen edessä. Kastamista, vihkimistä ja hautaamista harjoittelen joka kerta uudelleen. Ujona ihmisenä jännitän hirmuisesti ja toivon toimitusten menevän kaikin puolin hyvin. Tällä työkokemuksella sanon, että moka on lahja ja tekee papista ihmisen seurakuntalaisten edessä. Aina ei tarvitse kaiken mennä täydellisyyttä hipoen, vaan ihmisyys saa näkyä kirkollisissa toimituksissa. Elämässä saa olla mausteita.
Pappi elää mukana seurakuntalaisten tärkeissä elämäntilanteissa – niin ilo kuin surukin vievät oman osansa jaksamisesta. Kantapään kautta olen oppinut, kuinka tärkeää on huolehtia läheisistään ja omasta jaksamisestaan.
Mikä sitten pitää pappeudessa kiinni? Vastaisin tähän: upeat ja moninaiset kohtaamiset ihmisten kanssa, merkittävät keskustelut elämän tärkeistä asioista, jaetut kokemukset Jumalan rakkauden kohtaamisesta uskomattomissa elämän tilanteissa ja eri paikoissa. Hyvät työtiimit ja jatkuva kouluttautuminen kannattelevat silloinkin, kun alkaa uupua työtaakan alla.
Kirkon ja papin työ on muuttunut harppauksin työurani aikana. Paperityö on muuttunut tietokoneella työskentelyksi. Mielestäni on hyvä herätellä ympäristöämme ja 3,7 miljoonan jäsenen kansankirkkoa ymmärtämään papin työn olevan moniammatillista verkostotyötä.
Aloitin urani kirkon työn keskiöstä rippikoulutyön vastaavana pastorina. Nykyään kuljen kirkon rajapinnoilla oppilaitospastorina ja yhteiskunnallisen työn työntekijänä. Työkenttä on laaja ja seurakuntalaisten kasvot ovat kaikkea aina kastesankarin kasvoista 60-vuotiaan pitkäaikaistyöttömän kasvoihin tai sairaalassa kuolevan kasvoihin. Rinnalla kulkijana opimme elämästä joka päivä uutta. Elämän ja kuoleman kanssa kulkeminen pitää mielen nöyränä. Papin ammatti on ennen kaikkea mielestäni seurakunnan palvelijan ammatti.
Työaika-autonomia
Työaika-autonomia – toisille taivaan lahja – toisille kirosana, antaa paljon mahdollisuuksia joustavaan työelämään. Työaika-autonomia ei tarkoita sitä, että aina pitäisi olla töissä tai tavoitettavissa. Mielestäni se on enemmänkin oman elämän ja työelämän yhteensovittamista. Voi hyvällä omalla tunnolla käyttää lapsen lääkärissä päivän aikana, kun tietää illalla olevansa töissä tai käydä lounastauolla jumpassa – viikonloppu hurahtaakin toimituksissa.
Olen papin työnkuvan suhteen rikas. Kohdatessani syvää synkkyyttä yhteiskunnallisella puolella voin mennä oppilaitoksiin tankkaamaan elämän ja nuoruuden voimaa ja tulevaisuuden haaveita. Kotiin pyrin viemään töitä ani harvoin. Kotona olen kotiväkeä ja läheisiä varten. Työnrajausta saa ja pitää tehdä, on sitten perheellinen tai ei.
Sananen kollegoille ja opiskelijoille
Hyvä kollega tai teologian ylioppilas – joulun aika on edessä. Jouluun liitetään mielikuvat onnellisesta perheestä ja rauhoittumisesta. Kirkon työntekijöinä tiedämme joulun alusajan olevan kiireistä, välillä juostaankin kieli vyön alla eri tapahtumiin ja yritetään rakentaa omaa joulua yön hiljaisina tunteina.
Haluan palauttaa ajatuksesi ensimmäisen joulun näkyihin. Tuskin tallia oli siivottu lattiasta kattoon ennen itämaantietäjien tuloa. Kiire ja täydellisyyden tavoittelu eivät takaa hyvää joulujuhlaa. Hyvä Vapahtajamme syntymäjuhla tulee kohtaamisesta. Unohda täydellisten puheiden laatiminen, unohda kotona pyykkivuori tai jouluruokien alusta asti tekeminen.
Joulu tulee kohtaamisesta, ystävällisistä sanoista; halaa, kiitä ja rakasta ympärilläsi olevia, he ovat jakaneet kanssasi haasteellisen pandemia-ajan. Siitäkin huolimatta tai sen vuoksi he haluavat jakaa kanssasi tulevan joulun. Omistan tämän kirjoituksen meille arjensankaripapeille, Jumala on kutsunut juuri sinut tähän tehtävään!
Kirjoittaja on Vuoden pappi 2021.