Liity jäseneksi

Papiston päivät siirtyvät ensi vuoteen 12.–13.10.2022

Seuraavat valtakunnalliset Papiston päivät on koronapandemian takia siirretty vuodelle 2022 ja ne järjestetään Seinäjoen Framilla 12.–13.10.2022.

Papiston päivät Seinäjoen Framilla siirtyvät ensi vuoteen koronapandemian takia. Pappisliiton hallitus päätti asiasta kokouksessaan 16.3. THL:n arvio rokotusten etenemisestä kertoo, että työikäiset saisivat ensimmäisen rokotuksen lokakuun loppuun mennessä ja toisen vasta vuoden loppuun mennessä. On hyvin epävarmaa, saako satoja ihmisiä kokoavia tapahtumia järjestää vielä syksyllä.
Päivien teemana on Toivo. Ilmoittautuminen alkaa keväällä 2022.Pappisliiton valtuusto linjasi syyskokouksessaan, että päiviä ei järjestetä etätapahtumana, vaan niitä siirretään vuodella, jos koronapandemia jatkuu. Toivottavasti pääsemme kokoontumaan ja kohtaamaan kollegoja vuonna 2022. Toivoa on!

XIII Papiston päivät

Papiston päivät järjestetään 13. kerran. Päivien yhteydessä julkistetaan vuoden pappi.

Päivät alkavat messulla Lakeuden ristissä alustavan suunnitelman mukaan 12.10.22 klo 10.30. Päivät päättyvät 13.10.22 noin klo 15.30.
Päivien teemana on Toivo, jonka alateemoiksi on valikoitumassa työn tekemisen uusia malleja sekä muutokseen ja ympäristöön liittyviä aiheita.

Aiemmin Papiston päivät järjestettiin joka toinen vuosi. Rytmiin tuli poikkeus vuonna 2018, jolloin Pappisliiton 100-vuotisjuhlia valmisteltiin neljä vuotta vuoden 2014 Jyväskylän päivien jälkeen. Helsingissä pidetyistä 100-vuotisjuhlapäivistä tulee samoin kuluneeksi neljä vuotta syksyllä 2022.

Papiston päivät ovat ainoa koko maan papistoa yhdistävä kollegiaalinen koulutustapahtuma. Merkitse päivät kalenteriisi ja ilmoita ne koulutussuunnitelmaasi!

Hinnat:

Papiston päivien hinta ilman majoitusta on 260 euroa jäseneltä ja 300 euroa ei-jäseneltä. Nämä hinnat ovat voimassa kesäkuun loppuun mennessä ilmoittautuessa, minkä jälkeen hinta nousee 40 euroa. Hotelliyön keskimääräinen hinta Seinäjoella yhden hengen huoneessa on 145 euroa.

Opiskelijoiden ja eläkeläisten alennettua hintaa ei ole vielä vahvistettu.