Liity jäseneksi

Vuoden pappi 2020: Markus Kartano

Vuoden pappi Markus Kartano on verkko- ja digiosaaja

Pappisliiton hallitus on valinnut Vuoden papiksi 2020 Helsingin seurakuntayhtymän verkkopapin Markus Kartanon. Valinta julkistettiin 16.11. liiton syysvaltuuston yhteydessä.

Valinnan perusteluissa todetaan, että Markus Kartano on väsymättömästi neuvonut, kouluttanut ja ohjannut kollegoitaan ympäri Suomea somen ja digitaalisuuden saloihin. Hän on ollut valmis auttamaan ja tukemaan koko Helsingin seurakunnan alueella kaikkia työntekijöitä erilaisten digikysymysten kanssa. Koronakeväänä tämä tuki ja ymmärrys on saanut aivan uudenlaisen merkityksen. Messut ovat siirtyneet digiaikaan, tapahtumia on striimattu ja monessa paikassa on harjoiteltu ja otettu käyttöön digiviestimiä lennosta.

Kartanon tuki monen työntekijän ja työkentän digiloikan taustalla on ollut merkittävä. Hän on laittanut oman erityiskiinnostuksensa ja osaamisensa muiden käyttöön ja kirkon työn hyväksi. Monen tilaisuuden, tapahtuman ja someviestimisen taustalla hän on toiminut yhtenä tärkeänä toteutumisen mahdollistajana.

Koronakevät on haastanut seurakuntia ylittämään itsensä digikysymyksissä. ”Työskentelyolosuhteet ovat hyvin erilaiset eri puolilla Suomea ja seurakuntia. Varsinkin vanhemmissa kirkkotiloissa joudumme usein toimimaan tilanteissa, jotka eivät tue digitaalista kohtaamista kovinkaan hyvin. Kirkkotilassa tai seurakuntasalissa voi äänentoisto olla useita vuosikymmeniä vanhaa. Oma kokemukseni on työurani aikana ollut, että näiden kysymysten kanssa joutuu usein painimaan ja etsimään ratkaisuja, millä kiertää ongelmakohtia.”

”Unelmakirkossa ihmiset eivät tarvitsisi välttämättä kädessään virsikirjoja, vaan laulujen sanat voisi katsoa näytöiltä. Näytöillä olisi hyvin mietittyjä, hartautta ja ajatuksia herättäviä kuvamaailmoja. Kolehdinkin voisi antaa kännykkäsovelluksella. Meillä voisi olla eri puolilla Suomea edes muutamia sellaisia kirkkoja, jotka olisi rakennettu erityisesti tästä näkökulmasta hyvin toimiviksi. Jos tulevaisuudessa joudumme luopumaan yhä useammasta tilasta, jäljelle jäävät kokoontumispaikat voisi rakentaa sellaisiksi, että tekniikka mahdollistaisi monipuolista tekemistä.”

Kartano on ollut mukana erilaisissa uusissa verkkopalveluissa, esimerkiksi rakentamassa lapsille ja nuorille suunnattua Fisucraftia, joka sai Vuoden kristillinen mediateko -tunnustuksen vuonna 2016.  Hän oli myös Usko, toivo, rakkaus -kampanjan verkkosivuilla pyörittämässä chat- ja keskustelufoorumeita jo ennen kuin kirkolla oli omaa yhteistä verkkoauttamistoimintaa. Samoin hän on ollut ensimmäisten joukossa käynnistämässä kirkollisia ryhmiä ja sivuja Facebookissa.

Kartano kertoo iloitsevansa kaikista niistä innovatiivisista ja rohkeista yhteistyökumppaneista, jotka vuosien aikana kirkossa ja yhteisöissä ovat olleet tekemässä uusia digitaalisia sisältöjä ja toimintatapoja.

Markus Kartano on syntynyt Padasjoella 1971. Hän on valmistunut teologian maisteriksi Helsingin yliopistosta 1998 ja vihitty papiksi 2001 Helsingissä. Hän on työskennellyt seurakuntapastorina Paavalin seurakunnassa ja vuodesta 2009 lähtien verkkopappina Helsingin seurakuntayhtymässä.

Haastattelupyynnöt: Markus Kartano, puh. 050 414 0247, sähköposti markus.kartano@evl.fi.

Kuva: Markus Kartano