Pappisliiton kannanotto 27.2.2018.
Maaliskuussa juhlitaan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. On kulunut 30 vuotta, kun ensimmäiset naiset vihittiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papeiksi 6.3.1988.
Avatessaan pappisviran myös muille kuin miehille vuonna 1986, kirkolliskokous katsoi, ettei papin sukupuoli ole opillinen kysymys. Kirkossa on vain yksi pappisvirka, johon vihitään sukupuoleen katsomatta.
Naisten osuus kirkkomme papistosta on noussut tasaisesti 30 vuoden aikana. Kirkossa työskentelevistä papeista naisia vuonna 2017 oli jo 48 %. Naisten osuus johtotehtävissä on myös noussut koko ajan; vuonna 2017 kirkkoherroista naisia oli 20 %. Piispoista naisia on toistaiseksi ollut vasta yksi. Matkaa siihen, että myös kirkon johtajien sukupuolijakauma on tasainen, on vielä kuljettavana. Johtajuus tulisi nähdä nykyistä laajemmin sukupuolesta riippumattomana.
Piispainkokous ja Kirkkohallitus ovat 2000-luvulla merkittävällä tavalla edistäneet tasa-arvon toteutumista papiston keskuudessa. Erillisiä pappisvihkimyksiä vain miehille ei enää järjestetä. Sukupuoleen perustuva työvuorojen järjestely on kielletty. Kirkkoherran virkaan ei enää katsota kelpoiseksi henkilöä, joka kieltäytyy työskentelystä alaistensa kanssa näiden sukupuolen perusteella.
Pappisliiton vuonna 2009 hyväksymien papin ammattieettisten ohjeiden mukaan pappi sitoutuu työyhteisön yhteiseen työskentelyyn ja sovittuihin suuntaviivoihin. Hän toimii alaisena tai johtajana sen mukaan kuin työtehtävä tai asema edellyttää. Pappi osoittaa arvostusta jokaista työntekijää ja hänen ammattitaitoaan kohtaan. Ottaessaan vastaan pappisviran pappi antaa pappislupauksen, jossa hän sitoutuu kirkon perustehtävään, kirkon tunnustukseen, kirkkolakiin, kirkkojärjestykseen, kirkon ja seurakunnan virallisiin päätöksiin sekä piispan ohjeistukseen.
Pappisliitto katsoo, että kehitys on ollut oikeansuuntaista, mutta edelleen kirkossamme on tehtävää syrjimättömyyden ja yhdenvertaisuuden saralla. Edelleen osa papeista joutuu kestämään virkansa tai kutsumuksensa kyseenalaistamista seurakunnan jäsenten taikka työtoverien taholta. Usein syrjintä on piilevää ja vaikeasti tunnistettavaa. Tähän tulee työyhteisössä ja seurakunnan kaitsennassa puuttua.
Yksi, yhteinen pappisvirka kysyy kilvoitusta heiltä, jotka ajattelevat toisin. Halveksuntaa tai vähättelyä ei voi suvaita, vakavammasta häirinnästä ja vihapuheesta puhumattakaan. Pappi tulee nähdä virkansa eikä sukupuolensa edustajana.
Myös sukupuolittavaa kielenkäyttöä on syytä arvioida. Naispapeista ja naispappeudesta puhuminen ylläpitää kuvaa, että pappeus on miehistä ja papit lähtökohtaisesti miehiä. Muutaman vuoden kuluttua enemmistö virassa olevista papeista on naisia. Koska kirkossamme on yksi pappisvirka, ei ole tarpeen puhua erikseen miespapeista ja naispapeista vaan voidaan puhua lyhyesti ja ytimekkäästi ihan vain papeista.
Vuonna 2018 Pappisliitto tahtoo juhlistaa kirkkomme yhtä, yhteistä pappisvirkaa, johon kutsumisen ja siinä toimimisen edellytyksenä ei ole papin sukupuoli vaan papin halu palvella Jumalaa ja hänen kirkkoansa.
Suomen kirkon pappisliitto 27.2.2018