Liity jäseneksi

Avaa täysikokoiset kuvat klikkaamalla.

Vuoden kanttori 2023 Anu Mattila
Kuva: Laura Heinovaara
Kuva: Laura Heinovaara

 

 

 

 

 

 

Anu Mattila on Vuoden Kanttori 2023

EMBARGO keskiviikkona 9.8.2023 kello 17:00

Suomen Kanttori-urkuriliiton hallitus on nimennyt Vuoden Kanttoriksi 2023 Sastamalan seurakunnan kanttorin Anu Mattilan. Mattila vastaanotti palkintonsa Suomen Kanttori-urkuriliiton jäsentapaamisessa Lahden Kansainvälisellä Urkuviikolla keskiviikkona 9.8.2023.

Valinnan perustelut: Anu Mattila on laaja-alainen muusikko, joka on aktiivisesti kehittänyt työtään monipuolisesti ja laadukkaasti. Hän on tehnyt työtään pitkäjänteisesti maantieteellisesti laajassa ja edelleen kasvavassa seurakunnassa maaseutuympäristössä. Seurakuntaliitosten myötä välimatkat seurakunnan sisällä ovat kasvaneet, kulkemiseen kuluu yhä enemmän aikaa, mutta tämä ei näy Mattilan työnjäljessä: hän pystyy tekemään ja jaksaa edelleen tehdä huippulaatuista työtä. Mattila toimii tulevaisuuden näyttäjän kanttoreiden työnkuvalle, koska seurakuntaliitokset eivät tule vähentymään. Anu Mattila on uskaltanut vaihtaa esihenkilötehtävät tavallisen työntekijän tehtäviin, jotta hänelle jää enemmän aikaa toteuttaa muusikkouttaan. Tällä esimerkillään hän rohkaisee pohtimaan kutsumustyön (muusikko) ja hallinnollisesti johtavan esihenkilötyön välistä ristiriitaa. Täytyykö aina kiivetä urapolkua ylöspäin vai voisiko toteuttaa kutsumustaan perinteisen urapolun keskivaiheilla? Tänä vuonna tulee kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun kanttorin virka avautui naisille. Anu Mattila on erinomainen esimerkki modernista naiskanttorista. Hän kohtaa työssään ihmiset lämpimästi, kiireettä ja aidosti läsnäollen.

Musiikin maisteri, kanttori Anu Mattila on syntynyt Perhossa, Keski-Pohjanmaalla, vuonna 1976. Mattila on ensimmäiseltä koulutukseltaan sairaanhoitaja, erikoistunut lasten ja nuorten hoitotyöhön. Sairaanhoitajan työstä tie johti kuitenkin hänen kaipaamansa musiikin pariin Tampereen konservatorioon, josta hän valmistui c-kanttoriksi vuonna 2002. Mattila jatkoi kanttoriopintoja Sibelius-Akatemian Kuopion osastossa valmistuen sieltä musiikin maisteriksi vuonna 2005. Lauluopintojaan hän on jatkanut tämän jälkeen vielä Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa ja valmistunut laulupedagogiksi vuonna 2017. Hän on työskennellyt vuodesta 2010 Sastamalan seurakunnan kanttorina aloittaen ensin johtavana kanttorina 3,5 vuotta siirtyen sitten pois esimiesasemasta. Ensimmäinen kanttorin virka hänellä oli Nokian seurakunnassa, jossa työskenteli vuosina 2005–2009. Mattilalla on ollut työssään mahdollisuus toteuttaa solistista taitoaan. Hän on ollut useiden kuorojen ja orkesterien solistina kirkkomusiikkiteoksissa. Näistä mainittakoon mm. Mozartin, Rutterin ja Fauren Requiemit sekä J.S.Bachin Johannes-passio ja jouluoratorio.

Omassa työssään Sastamalassa Mattilalle on tärkeää kanttorin työn monipuolisuus ja rikkaus. Kuluneen kesän aikana hän on ymmärtänyt, että nimenomaan Sastamalan seurakunnan laajuus ja moniulotteisuus on se, mikä pitää innostuksen ja mielenkiinnon yllä. Alussa seurakunnan laajuus oli iso haaste, mutta vuosien varrella se on kääntynyt voimavaraksi. Mattila on kokenut työssään yhtenä tärkeimmistä asioista musiikin mahdollistamisen muille. ”Se, että minulla on käytössäni upeat kirkot ja niiden soittimet, miksi en yrittäisi parhaani mukaan mahdollistaa paikallisten muusikoiden, kaikenikäisten, harrastajien, ammattilaisten ja kaiken tasoisten halukkaiden musisoimisen niissä”, Mattila kuvaa. Mattila haluaa tuoda ihmisiä Jumalan eteen, kokemaan häivähdyksen pyhää pienissä arkisissa tilanteissa, kun seurakuntalaiset yhdessä kanttorin kanssa harjoittelevat kirkossa, jossa kävijämäärät ovat pudonneet viime vuosikymmeninä.

Mattila johtaa Sastamala Gospel -kuoroa, lasten ja nuorten kuoro Stellaa ja on mukana 6-henkisessä Lauluyhtye Pisarassa. Hän on aina pitänyt kirkollisissa toimituksissa musisoimisesta ja erityisesti viime vuosina hänelle on kirkastunut tämän työn tärkeys. Mattila kokee, että on etuoikeus saada olla mukana ihmisten elämän tärkeimmissä tapahtumissa, tuoda iloa ja rakkautta vihkimisiin sekä lohtua hautajaisiin. Mattila pitää erittäin tärkeänä saada omalta osaltaan olla kehittämässä kulttuurikaupunki Sastamalan musiikkielämää ja verkostoitua eri toimijoiden kanssa, jotta ihmiset löytäisivät tiensä kylän arvokkaisiin rakennuksiin, kirkkoihin.

”Olen Luojalta saanut musiikin lahjan, vanhemmiltani mahdollisuudet harrastaa lapsena ja nuorena. Rakkaalta kanttoripuolisolta ja lapsiltani olen saanut täyden tuen tehdä työtäni. Tämän lisäksi Sastamalan seurakunta tarjoaa hienot puitteet ja elannon. Haluan antaa sydämellisen kiitokseni kanttoritiimille ja esimiehelleni kaikista näistä vuosista, jotka ovat johtaneet tähän, mitä nyt olen, ja mitä Sastamalan seurakunnan musiikkielämä on.”

Anu Mattila asuu 5-henkisen perheensä kanssa Nokialla, Sarkolan pienessä kylässä maaseudulla.

Tunnustuksena ansioistaan Anu Mattilalle luovutettiin Urkurakentamo Veikko Virtasen lahjoittama Principal-urkupilli seinälaattaan kiinnitettynä sekä liiton rahalahja.

Suomen Kanttori-urkuriliitto on 116-vuotias kanttoreiden ammattiliitto. Liiton jäseninä on n. 80 prosenttia evankelis-luterilaisen kirkon kanttoreista sekä lukuisa joukko eläkeläisiä ja opiskelijoita. Liiton tarkoituksena on valvoa jäsentensä taloudellisia, koulutuksellisia ja yhteiskunnallisia etuja, neuvotella ja tehdä sopimuksia jäsentensä palvelussuhteen ehdoista sekä edistää ammattikunnan keskinäistä yhteyttä.

Suomen Kanttori-urkuriliitto muodostaa Suomen kirkon pappisliiton ja Suomen teologiliiton kanssa yhteisjärjestön AKI-liitot ry:n, jonka toimisto hoitaa näiden kolmen liiton ja niiden jäsenten asiat.

 Haastattelupyynnöt: Anu Mattila, anu.mattila@evl.fi  p. 050 314 9023

Lisätietoja:

www.akiliitot.fi
www.skul.fi

Puheenjohtaja Minna Raassina, puh.  044 7768 060